Maa oli autio ja tyhjä,
ja pimeys oli syvyyden yllä,
ja Jumalan Henki liikkui vetten päällä. 1 Moos 1:2
Raamatun toinen virke paljastaa, että Maata oli kohdannut katastrofi.
Maa oli kokenut kauhean muodonmuutoksen, katastrofin.
Muualta Raamatusta löydämme selvityksen tuon katastrofin aiheuttajasta.
Mutta Raamatun alkuluku ei keskity siihen.
Se kiihdyttää kahden jakeen ja tuntemattoman aikajakson läpi suoraan siihen,
mikä on ratkaisu sille ahdingolle, johon Maa oli joutunut.

Maa ei siis ollut autio eli sekasortoinen luomisen jäljiltä.
Maa oli tullut sellaiseksi. Maa oli kokenut jotakin dramaattista.
Maa on myöhemminkin kokenut vastaavaa ja tulee vielä kokemaan:
Tieten tahtoen he eivät ota huomioon,
että taivaat samoin kuin maa,
joka on tehty vedestä ja veden kautta,
olivat ikiajoista olemassa Jumalan sanan voimasta,
ja että niiden kautta silloinen maailma tuhottiin vedenpaisumuksessa.
Mutta samalla sanalla on nykyiset taivaat ja nykyinen maa säästetty tulelle.
Niitä säilytetään jumalattomien ihmisten tuomion ja kadotuksen päivää varten. 2 Piet 3:5-7 RK
Jokaisen katastrofin jälkeen on tapahtunut ja tulee tapahtumaan uusi alku.
Kun Jeesus puhui opetuslapsille
paluunsa yhteydessä tapahtuvasta uudestisyntymisestä,
niin Hän tarkoitti nimenomaan sitä, että maa syntyy uudesti,
kun Hän tulee ja perustaa Valtakuntansa:
Totisesti minä sanon teille:
siinä uudestisyntymisessä,
jolloin Ihmisen Poika istuutuu kirkkautensa valtaistuimelle,
saatte tekin, jotka olette minua seuranneet,
istua kahdellatoista valtaistuimella ja tuomita Israelin kahtatoista heimoa. Matt 19:28
Raamatun toisen jakeen verbi on perfektiivisessä muodossa osoittaen,
että tapahtuma, joka aiheutti sen, että maa tuli sekasortoiseksi, oli päättynyt.
Maa ei ollut nyt prosessissa.

Mutta Jumalan Henki liikkui/leijaili/lepatti
vellovien vesimassojen ja kaiken kaaoksen yllä.
Tuota Hengen leijailemista kuvataan samalla ilmaisulla,
jota Raamattu käyttää kotkan liitelemisestä (5 Moos 32:11).

Jumalan Henki siis hallitsi tilanteen täydellisesti,
eikä suinkaan ollut tuon kaaoksen pyörteiden vietävänä.
Ja Jumala oli tekevä uutta.
Kolmantena päivänä se puhkesi taimelle.
Ja kuusi päivää myöhemmin kaikki oli sangen hyvää.
Maa oli syntynyt uudesti.

Tämän saman ihmeen Jumala haluaa meidän kaikkien kohdalla tehdä.
Mikään katastrofi ei estä Häntä, joka sanoo:
Älkää entisiä muistelko, älkää menneistä välittäkö.
Katso, Minä teen uutta;
nyt se puhkeaa taimelle, ettekö sitä huomaa?
Niin, minä teen tien korpeen, virrat erämaahan. Jes 43:18-19
Tämän uuden tekeminen alkoi siten,
että pimeys syrjäytettiin. Sen tilalle tuli
VALKEUS