Maa tuli ... 1 Moos 1:2

Raamatun toisessa jakeessa oleva verbi
vastaa englanninkielistä ilmaisua become.
Ja tässä jakeessa se pitää kääntää nimenomaan became
tai kuten erittäin tarkka
J.B. Rotherhamin englantilainen käännös sanoo: had become

Maa siis oli tullut sellaiseksi, mitä Raamatun toinen jae kertoo.
Jumalan luoma maailmankaikkeus oli kohdannut ensimmäisen katastrofinsa,
joutunut hävityksen ja kaaoksen tilaan siinä kohdassa,
kun Raamatun ensimmäisesta jakeesta siirrytään toiseen jakeeseen.

Jumalan luomistyön jäljiltä Maa ei ollut
autio pimeä möykky, jolla kauheat vesimassat vellovat,
vaan jotain sellaista,
mikä sai taivaassa asuvat enkelitkin riemuitsemaan:

aamutähdet kaikki iloitsivat
ja kaikki Jumalan pojat riemuitsivat? Job 38

Raamattu sanoo nimenomaan, että

Ei hän sitä autioksi luonut Jes 45:18

Mutta juuri sen tähden,
että Maa tuli sellaiseksi
kuin Raamatun toinen jae sen kuvaa,
Hän joutui vahvistamaan sen.
Tästä prosessista kertovat tapahtumat kuuden päivänä aikana. Siis

Hän on sen vahvistanut,
ei hän sitä autioksi luonut Jes 45

Eli Alussa Jumala loi taivaat ja maan.
Mutta ei Hän sitä autioksi luonut.
Ja kuitenkin Raamatun toisessa jakeessa olemme tilanteessa,
jossa Maa oli tullut autioksi.

Verbi jota tuossa lauseessa käytetään
on perfektiivisessä muodossa.
Tapahtuma joka oli tehnyt maasta aution ja tyhjän
oli siis päättynyt.
Maa ei ollut nyt missään prosessissa.
Luominen oli tapahtunut alussa.
Ja nyt tuntemattoman aikajakson kuluttua siitä
Maa jostain syystä oli tullut sekasortoiseksi.

Raamatun toinen virke alkaa sanalla wə·hā·’ā·reṣ eli suomeksi: (Ja)Maa …
Joissain käännöksissä esiintyvä sana Ja
ei siis viittaa edeltävän lauseen verbiin eli luomiseen,
vaan substantiiviin Maa.
Raamatun toinen jae ei ole jatkumo
ensimmäisen jakeen luomistapahtumalle.
Näitä jakeita ei voi siis lukea niin, että
"Alussa Jumala loi taivaat ja maan,
ja niin sitten maa oli autio …”.
Ei, vaan

Kaiken Hän on tehnyt kauniisti aikanansa Saarn 3:11

Maa siis oli tullut sellaiseksi kuin Raamatun toinen jae kuvaa.