The Bibel, Библия, Bibeln, Biblia - Raamattu

loi

Alussa loi Jumala taivaat ja maan 1 Moos 1:1

Alussa/Esikoisessa/Esikoisen kautta
Jumala/Valtiaat loi taivaat ja maan.
Alku/Esikoinen on siis tämän projektin Pää.
Kaikki on sidottu tähän Persoonaan,
jonka Johannes esittelee meille nimellä Sana.
 

Alussa oli Sana
ja Sana oli Jumalan tykönä
ja Sana oli Jumala.
Hän oli alussa Jumalan tykönä.
Kaikki on saanut syntynsä Hänen kauttaan,
ja ilman Häntä ei ole syntynyt mitään,
mikä syntynyt on. Joh 1:1-3

Sana logos tulee juuresta leg,
mikä ilmaisee kokoamista ja laskemista.
Jollain tavalla Sanan miekka erotti tyhjästä materian.
Mutta sitten Johannes jatkaa ja sanoo:

Hänessä oli Elämä Joh 1:4

Hän ei pelkästään ottanut tyhjästä esiin materiaa.
Hän antoi itsestään ulos Elämän.
Hän on luonut taivaat ja maan.
Mutta myös elävien joukot kumpaiseenkin.
Luominen voi siis olla sitä,
että Luoja leikkaa tyhjästä ulos jotakin.
Mutta myös sitä,
että Luoja puhaltaa itsestään Elämän johonkin.

Raamattu käyttää eri ilmaisua kerrottaessa luomisesta,
kuin esimerkiksi kerrottaessa
olemassa olevan materian muokkaamisesta.
Heprean verbi bara tarkoittaa luomista.
Ja vain Jumala luo.
Mutta esimerkiksi seuraavassa syntyhistoriassa
ei puhuta lainkaan luomisesta:

Kiittäkää herrain Herraa …
joka on taidolla tehnyt taivaat …
joka on vetten ylitse levittänyt maan …
joka on tehnyt suuret valot …ja tähdet … Ps 136

Eli tuossa ei kerrottu mitään siitä,
miten Jumala loi taivaat ja maan.
Sen sijaan tuossa kerrotaan niistä tapahtumista,
jolloin Jumala joutui tekemään näille
jo olemassa oleville asioille jotakin.
Alussa Jumala loi taivaat ja maan.
Eikä suinkaan autioksi vaan asuttavaksi.
Myöhemmin maa oli autio ja tyhjä,
ja sille (aurinko, kuu ja tähdet mukaan lukien)
täytyi tehdä jotakin.

Ja kun kuuden päivän pituinen saneerauskin oli ohi
Jumala lepäsi kaikista teoistansa.
Sekä luomisesta että tekemisestä.

Ja Jumala siunasi seitsemännen päivän ja pyhitti sen;
että hän lepäsi hänessä kaikista teoistansa,
jotka Jumala loi ja teki.
1 Moos 2:3  Biblia

Ihmistä ei luotu alussa,
vaan vasta kuuden päivän saneerausohjelman päätteeksi,
jollon Jumala teki/muotoili maan tomusta ihmisen.
Tuo maan tomu oli syntynyt silloin,
kun Jumala loi taivaat ja maan.

Mutta nyt kauan kauan myöhemmin
Jumala teki tuosta maan tomusta ihmisruumiin.
Raamattu ilmoittaa tuon maan tomusta tekemisen lisäksi,
että Jumala loi ihmisen.
Ihmisessä on siis jotakin,
mikä ei olekaan maan tomusta kerättyä.
Jumala puhalsi ihmiseen Elämän Hengen.

Kun Aadam ja Aadamista otettu kylkisiivu yhtyivät,
alkoi hedelmöittynyt solu lisääntyä Eevan kohdussa.
Tuosta kudoksesta tuli kolmas ihmisruumis,
joka oli samaa luuta ja lihaa, jonka Jumala maan tomusta teki.
Maan tomusta tehty liha lisääntyy ja täyttää maan.
Daavid sanoo tästä solusilmukoiden lisääntymisestä näin.

Sinä kudoit minut kokoon äitini kohdussa

Mutta tuon ihmisruumiin kokoonkutomisen lisäksi,
tapahtuu aina myös luomisihme äidin kohdussa.
Eli jotain, mikä ei ole materian maailmasta,
tulee kohdussa olevaan ihmisen alkuun.

Kateuteen asti Hän halajaa henkeä,
jonka Hän on pannut meihin asumaan

Jokaisessa syntyvässä ihmisessä on henki,
jonka häneen on puhaltanut Jumala.

© 2015 Kaikki oikeudet pidätetään.

Tee ilmainen nettisivustoWebnode